Qstock on järjestetty Oulun Kuusisaaressa ensimmäisen kerran vuonna 2003. Qstock on 1970-luvun Kuusrockin jalanjäljillä. Pohjois-Suomen suurin musiikki-ja kesätapahtuma on kerännyt vuosittain kaikenikäistä rokkikansaa juhlimaan noin 20 000 henkilön voimin. Qstock on näkyvä ja tunnettu tapahtuma, jonka yhteistyökumppaneina ovat useat suomalaiset yritykset. Qstokin lauteilla ovat esiintyneet suuret maailmantähdet vuosittain, unohtamatta suomalaisia huippuja taikka paikallisia bändejä.
Kajaanilaisten kulttuuriosaaminen on vahvaa - kaupunginteatteri on alueteatteri ja kulttuurikeskus Kaukametsä on musiikkielämän keskus.
Kajaani tanssii! on vuosien saatossa kasvanut valtakunnallisesti merkittäväksi tanssitapahtumaksi ja Kajaanin Runoviikko on jo 33-vuotias suomalaisen sanataiteen suurtapahtuma.
Toppilan Möljä Toppilansalmessa Oulussa on Suomen Suurin Kesäteatteri, jonka ohjelmistossa on laatunäytelmät, konsertit,teatterivierailut.Kesän 2010 näytelmänä Vain muutaman huijarin tähden.
Ravintolassamme ruokailut, A-oikeudet, tilojamme on mahdollista käyttää myös kesätapahtumien, kokousten, kongressien ja muiden kokoontumisien tapahtumapaikkana.
Ravintolamme toimii tilausravintolana ja on avoinna tapahtumien aikana.