:

Rautakauppakierrokselle kotisohvalla

Oululaisessa Äimäraution K-raudassa tiedetään, että nykyrakentajat ovat laatukriittistä väkeä ja hyödyntävät aktiivisesti internetiä kilpailuttaessaan tuotteita ja miettiessään ostopäätöstä.

Kauppias Jarmo Antikan mukaan rautakaupalle on olennaisen tärkeää näkyä siellä, mistä ihmiset tietoa hakevat. Äimärautiosta tuli Opasmedian asiakas alkuvuodesta, mikä on Antikan mielestä parantanut paikallisen K-raudan näkyvyyttä.

— Olemme olleet aiemminkin mukana erinäisissä hakupalveluissa, joista emme kuitenkaan ole kokeneet hyötyvämme. Markkinoilla on tällaisista palveluista ylitarjontaa, eikä kukaan oikein tiedä, miten ne hyödyttävät asiakasta.

— Sen sijaan Ouluoppaan ansiosta tunnettuutemme alueelle on kasvanut, ja olemme saaneet myönteistä palautetta verkkonäkyvyydestämme. Uskomme, että tässä on konsepti, jolla asiakkaat löytävät paikalliset yritykset, Antikka sanoo.

Pallopanoraama vie virtuaaliostoksille

K-rauta Äimärautio tekee vaikutuksen ja erottuu internetissä eritoten pallopanoraamakuvana toteutetun virtuaalisen esittelyn ansiosta. Asiakkaat pääsevät Ouluoppaasta löytyvillä Äimäraution sivuilla koluamaan jättimäisen K-raudan käytäviä ja etsimään tarvitsemiaan tuotteita kotisohvalla istuskellen.

— Asiakkaamme ovat virtuaalikierroksella huomanneet valikoimamme laajuuden. He pystyvät vertailemaan ja valitsemaan kiinnostavia tuotteita halutessaan jo etukäteen. Kauppaan tullessaan he tietävät, mitä etsiä. Tuote löytyy helposti hyllyltä, kun sen sijainti on nähty netistä, Antikka vahvistaa.

Myös tavarantoimittajat ovat päässeet Ouluoppaan kautta toteamaan käytännössä Äimäraution tekemää hyvää työtä tuotesijoittelussa.

Palveleva ja kyvykäs rautakauppa on tärkeä lenkki Oulun kasvuseudun rakentajille. Sesonkeina Äimäraution henkilöstömäärä nousee jopa 90:een rautakaupan ammattilaiseen. Asiakkaalle tarjotaan tuotteen lisäksi tarvittaessa suunnittelu- ja asennuspalveluita. Kokonaisuus ratkaisee, kuten verkkonäkyvyydessäkin.

Saavutetut hyödyt

  • »K-rauta Äimärautio yrityshaussa
  • » erottuvaa ja toimivaa näkyvyyttä internetissä
  • » virtuaalikierros esittelee kaupan ja sen valikoimat koko laajuudessaan
  • » asiakkaiden lisäksi myös tavarantoimittajat voivat tutustua liikkeeseen
Kauppalehden Menestyjä 2014 Suomalaista laatua, AAA luokitus